Tietoa blogista

torstai 25. helmikuuta 2016

Ihania teippejä & paljon postia

Toissa päivänä oli aivan ihana mennä postilaatikolle, kun se aivan pursusi postia! Kolme kirjettä ja yksi paketti. Viimeinen Ebay-tilaukseni paketti oli saapunut, kaikki ajallaan ja ehjinä. En taaskaan muistanut ihan täysin, millaista sieltä tulisi, kun tilauksesta oli jo pari viikkoa, mutta sen tiesin, että teippejä siellä olisi!
Kirjeet tulivat Iinalta, Tiialta ja Johannalta. Valitettavasti en voi vastata Iinalle takaisin, sillä hän unohti laittaa osoitteensa kirjeeseen! Se on aina vähän surullista, kun ajattelee, että nyt pääsen vastaamaan, eikä osoitetta löydykään. Tiian kirjettä olin odottanut kuin kuuta nousevaa! Paljon kuulumisia pitkältä ajalta, joita aloin innoissani lukemaan. Tiia on yksi pitkäaikaisimmista kirjeystävistäni, ja juhlimmekin syksyllä meidän 10-vuotiskirjeenvaihtoamme. Johannalta en osannutkaan odottaa kirjettä, kun kirjoittelemme vähän katkonaisemmin, mutta sekin oli ihana yllätys ja en malta odottaa huomenna saapuvia postimerkkejä, että pääsen vastaamaan näille tytöille.


Ää, en muistanut, että näitä teippejä oli näin paljon tilattuna! Ihania pitsisiä kuvioita ja kaikki eri värisiä. En ihan innostunut teipin pakkauksesta, nuo pahvireunukset on epäkäytännöllisiä ja kun otin muutaman jo käyttöön kokeillakseni niitä, niin repäisin toiselta puolelta pahvin palasen irti.
Tässä muutamia testipalasia teipeistä. Tuli aivan mieleen kynsiblogiaikani, kun piti uusista kynsilakoista tehdä swatchit paperinpalalle! Vaikken enää päivitä kyseistä blogiani, löytyy sieltäkin kirjeaiheisiä postauksia mm. tagien avulla. Jos tulee pula inspiraatiosta, niin sieltäkin voi käydä kurkkaamassa apua!
Kirjoittelin tässä yksi päivä ystävälleni kirjettä ja koristelin pari viimeisintä paperia tällaisiksi korteiksi. Rakastuin noihin perhosiin oitis ja ne luovat kortteihin niin söpön tyttömäisen tunnelman! Nämä käytännössä ovat siis kortteja, mutta toisella puolella on tekstiä ihan normaaliin tapaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for your comment ~ I love my mail