Tietoa blogista

tiistai 5. toukokuuta 2015

Toukokuu ja rakkautta nyt

Kesä tulee yhä nopeammin, nurmi vihertää jo melkein kokonaan, puitten ja pensaitten silmut kasvavat... Vietin vappuviikonloppua leiritunnelmissa ja pitihän se talviturkkikin jo heittää! Vesi oli hyistä, mutta flunssan alun jäätyä lampeen, en kadu sitä. 
Olen mennyt myös sekaisin Suomalaisen kirjakaupan uudesta ulkoasusta ja kiertänyt yläkerran ympäri... tarttui mukaan yksi aiemmin ostamani die cut- tuote, koska se vain oli niin ihana! 
Olen käynyt kuvailemassa keväisessä auringonpaisteessa joskin vielä karussa luonnossa rakkaan ystävän kanssa. Kiilakoroilla metikössä kävely on osoittautunut myös helpoksi, joskaan ei järkeväksi.
Olen rakastunut hiuksien suoristamisen sijaan niiden kihartamiseen, kiitos kampaajalle opetuksesta käyttää suoristinta kihartajana (ei se ole ollenkaan niin vaikeaa)
Toivoisin, että aikaa olisi enemmän. Toivoisin, ettei sinun vielä tarvitsisi lähteä. Lähteä takaisin hoitamaan velvollisuuksia, remppaamaan taloasi, lähteä töihin. Voitaisiinko nauraa vielä hetki, muistella nuoruuttamme, uneksia tulevasta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for your comment ~ I love my mail