Tietoa blogista

Näytetään tekstit, joissa on tunniste leimaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leimaaminen. Näytä kaikki tekstit

torstai 22. kesäkuuta 2017

Kesä toi mukanaan uuden alun

Uusi koti. Uusi sukunimi Kela-kortissa. Paljon parempaa kahvia joka aamu. Kasvot, joiden vierestä herätä joka aamu. Syksyksi tiedossa koulupaikka, joka innostaa, inspiroi, pelottaa ja haastaa. Oma parveke, josta seurata päivän vaihtumista illaksi. Paljon inspiraatiota blogiin ja kirjeiden kuvaamiseen. Tästä tulee hyvä kesä. 
Viimein olen päässyt konkreettisesti toteuttamaan yhtä pitkäaikaista haavettani. Kuvaaminen yhdistettynä kirjeisiin. Instagramin puolelle olenkin jo laittanut yhden videon, mutta ajatuksissa olisi luoda Youtube- kanava, jonne lataisin noita inspiraatiovideoita. Sitä kautta videot olisi helppo myös ladata tänne blogin puolelle teidän nähtäväksi.


Tällä hetkellä olen eniten inspiroitunut leimasimista (taas), flipbookeista, mahdollisimman värikkäiden kuorien askartelusta, lintupostimerkeistä ja siitä miten eri tavoin ihmiset ovat luovia. Myönnän, että blogiin kirjoittelu on takkuillut vähän, vaikka paljon olisi kaikenlaista kivaa, mistä luoda postauksia. Ehkä se kynnys aina vähän nousee, varsinkin, kun enää blogit eivät ole se "juttu". Mutta lähtökohtaisestihan kirjoitan näitä juttuja itselleni inspiraatioksi tänne, että voin niitä selata täältä aina silloin tällöin. Kyllähän sitä silti kuitenkin miettii, että lukeeko näitä joku muukin vielä. ;)

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Kiitollisuus ON onnellisuutta

Talvi on mennyt ohitse niin nopeasti. Ei liene yllätys, että olen taas hehkuttamassa kevättä - ja kukapa ei olisi? Kevät saa aikaan muutosta paitsi luonnossa, myös meissä talven lamaannuttamissa suomalaisissa. On ihana nähdä, kuinka ihmiset taas saavat takaisin ilonsa ja aitoutensa kevään tullen. Keväällä tekee mieli vaan kiittää kaikesta mahdollisesta ja etenkin nyt elämässäni onkin kääntymässä suuren suuri sivu. Paitsi että muutan taas fyysisesti, muutan myös nimellisesti ja henkisesti yhteen toisen ihmisen kanssa. Siinä riittää ihmeteltävää ja kiitettävää. 


Rohkaisukortti Eevalle, vanhempieni ystävälle.

Ensimmäinen kirje Michellelle Californiaan. Miniflipbook.




Shaker-clearenvelope tyyppinen kirje valmistumassa Saaralle.


Siellä alkaa itää pienet rairuohon siemenet.

Keltaiset neilikat, kiitollisuus on onnellisuutta, pääsiäisen odotus, paahtava aurinko ikkunan läpi, kahvia pressokeittimestä, kirjeen kirjoitusta, pitkiä kävelylenkkejä auringon välkkyessä pilvien takaa, häästressiä ja arjen pieniä kohtaamisia, sanoja ja uusia ihania tilanteita, valssia ja pitkiä onnellisia katseita. Näistä asioista koostuu mieleni.

torstai 19. tammikuuta 2017

Postia kuluneilta viikoilta

Tuntuu, etten ole pitkään aikaan kirjoittanut ihan tavallista kirjepostausta. Itse asiassa kaipaan kirjoittaa taas huolella tehtyjä pitkiä kirjeitä, vaikka onhan niitä tullut kirjoitettuakin muutamia. Viime aikoina ajatukset ovat olleet paljon muuallakin kuin kirjeissä. Aikansa kutakin. Ensi kuussa ostan veljeni kirjoituspöydän - ihanaa ensimmäinen valkoinen pöytä - ja saan tietokoneen osaset paremmin piiloon. Odotan niin paljon sitä aikaa (kesä), kun voin heittää hyvästit omalle pöytäkoneelle ja täyttää pöydän yksinomaan kirjoitustarvikkeilla. Ennen kesää tulen varmaan postaamaan jonkinlaisia hääaskarteluja, kiinnostaahan teitä sellaisetkin? 

Tämmöinen lyhyt ja ytimekäs postaus tällä kertaa. Kirjeissä haluan tänä vuonna (ainakin nyt keväällä) kokeilla erilaisia tyylejä, etenkin kirjekuorissa siis. Tuo clear envelope oli miulle uusi tuttavuus, mutta sitä aion ehdottomasti hyödyntää eri tavoin. Myös kämppikseltä saatu tyhjä kikhernenuudelipussi toimii loistavasti kirjekuoren muodossa, etenkin miusta on tosi hauska, että se menee ulkomaille. Postimerkkiäkään ei ole aina pakko asettaa sinne kuoren oikeaan reunaan varmistaen, että se on varmasti linjassa kaikkien kulmien kanssa, vaan sillä saa leikkiä ja asettaa sen vaikka keskelle kuorta. Tällaisia kokeiluja tällä kertaa. :)

lauantai 26. marraskuuta 2016

Joulufiiliksissä

Kuuntelen joululauluja, taivaalta putoilee tiheään isoja lumihiutaleita ja keitän tuoreesta inkivääristä teetä alkaviin flunssanoireisiin. 

Joulukorttien teko on nyt myös pantu aluilleen. Askartelimme siskoni kanssa toissapäivänä ison kasan kortteja ja nyt täytyy kyllä sanoa, että inspiroiduin hänen joulukorteistaan paljon enemmän kuin omistani. Haluan kuitenkin tehdä paljon erilaisia kortteja ja onhan tässä onneksi vielä aikaakin!
Joulukortit tulisi lähettää viimeistään 14.12. jos haluaa laittaa ne Postin punaiseen kirjekuoreen.
Ostin myös paketillisen mustia ekokirjekuoria. En ole tainnut koskaan ostaa tämän värisiä, mutta nyt silmissä siintää jo monet herkulliset ideat, jotka tulevat oikeuksiinsa juuri mustalla pohjalla. Esimerkiksi kulta- ja hopeakynän käyttö.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Sateinen marraskuu

Ystävän kanssa vietetyn kahvihetken ja kylmässä sateessa ja tuulessa tarpomisen jälkeen voi onnellisesti laittaa villasukat jalkaan ja vakuuttaa itselle, ettei tänään ole enää mitään syytä lähteä takaisin ulos. Kaikki se ihana jouluinen lumisade ja jopa nyt ihanalta tuntuva pakkanen ovat poissa. Jäljellä kuralätäköitä, sateen ropinaa ikkunassa ja marraskuun pimeys. 
Eilisen koko päivän ilmassa oli paljon sumua. Se näytti jotenkin aavemaiselta, kun aamulla katsoi ikkunasta ulos, oli sumuista ja illalla sama juttu. 
Täytyy kyllä sanoa, että tällainen ankeus vaikuttaa mielialaankin tosi paljon. Varsinkin siihen, ettei ainakaan sinne ulos oikein huvita lähteä. Mutta palataanpas vielä eilisen saapuneisiin posteihin...
Postiluukusta tipahti kolme kirjettä sekä 2 Ebaysta tilaamaani pakettia. Ajattelin, että tekisin noista Ebaysta tilatuista jutuista vielä oman postauksen tai ainakin kuvauttaisin ne kaikki sitten kerralla, kun sieltä on vielä tulossa jotakin. Parasta, kun ei oikein muista mitä! 
Vastauksen kirjoitinkin heti samana iltana Bogille. Inspiroiduin siitä, miten moneen leimasintyynyistä onkaan. Etenkin kun kerran tuli ostettua sellaisia huonolaatuisia, mitkä ei sovellu leimasinkuvioiden kanssa yhteen, niin tässä hommassa ne ovatkin yllättävän pigmenttisiä! Lisäksi sain tuollaisen aakkosleimasinsetin kämppikseltäni, kun hänellä oli ylimääräinen. Olenkin kaivannut vähän isompia aakkosia, niin nuo ovat kyllä ihan täydelliset.

Huomenna on tarkoitus askarrella joulukortteja yhdessä siskoni kanssa. Kävin sitten kaupungilta haalimassa lisää jouluisia tarvikkeita. Nyt inspiroi eniten tuollainen vanha lookki, vanhat tekstit, nuotit jne.. Nuo euroopankartta -paperit eivät tule kyllä jouluaskarteluun, mutta juuri tuollaisia olen etsinyt muuten. Kohta siis pääsen tekemään jo jouluaiheista postausta! 

maanantai 14. marraskuuta 2016

#Outgoinghappymail



Olen kulkenut viime päivät, viime viikon aivan kuin unessa. Aurinko on paistanut kirkkaasti, on tuullut kovasti vasten kasvoja, satanut kauniisti lunta, mutta en ole tuntenut mitään. Rakas ukkini kutsuttiin ajasta ikuisuuteen reilu viikko sitten ja se on jättänyt suuren tyhjyyden tunteen sisimpääni. Viime viikolla askartelusta oli kuitenkin suuri apu, sillä koko ajan teki mieli tehdä jotakin, ettei tarvitsisi vain tuijottaa seinää ajatuksissaan. Kirjoitusosio oli sitten vaikeampi, mutta halusin myös pienentää kasvanutta kirjepinoa.


Uusia kirjekavereitakin olen löytänyt. Niitä on tullut mm. Suomesta, Ruotsista, Espanjasta, Italiasta ja Ranskasta. Instagramin kautta olen löytänyt heistä suurimman osan. Loin myös tunnukset Postcrossing- sivustolle muutama viikko sitten, joten tänään lähti kolme korttiakin eri puolille maailmaa.
Isänpäivää vietimme perjantaina, sillä vanhempani lähtivät sunnuntaina jo kohti Helsinkiä ja tänään kohti Israelia. Sain mielestäni tosi hyvän isänpäivälahjaidean: tilasin Ifolorilta ensi vuoden kalenterin höystettynä itse ottamilla kuvillani. Iskä tykkäsi hyvin paljon. 
Juuri äsken postiluukusta tipahti kirje Melissalta, jota ryhdyn seuraavaksi lukemaan. Jos pilvet väistyisivät tänään, saisimme nauttia upeasta Superkuusta, mutta ei ole tainnut säätiedotus luvata sellaista. Olisi mahtavaa saada kuvia siitä! Tämän postauksen kuvat eivät ole tältä päivältä.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Hempeää postia

Kaksi kirjettä lähti taas maailmalle. Uudelle kirjeystävälle Giorgialle Italiaan ja rakkaalle Eevalle koti Suomeen. Olen kai die cut- kuvioiden suurkuluttaja ja vähän väliä tuntuu, että niitä pitäisi saada lisää varastoon, kun edelliset ovat hupenemassa. Vaikka edelleen tavallaan unelmoin omasta askartelutarvikevarastosta (nimensä mukaisesti!) niin olen onnellinen, että sain vietyä kirpparille suurehkon määrän kirjekuoria, kuviopapereita ja erilaisia koristekuvioita. Haluaisin koristella kirjeitä enemmän sellaisilla keinoilla, mihin ei aina mene rahaa. Silti nämä die cut- kuviot ovat niin helppoja. Niitä saa paljon yhdessä arkissa/vihkossa ja niitä ei tarvitse erikseen leikata pohjasta. 

Viimeisimmäksi lähteneet kirjeet Sannille ja Melissalle. Sannin kuoren toteutuksesta en ole niin tyytyväinen, mutta materiaaleihin, joita käytin olen. Sannin kirjekuori on tehty Pentikin paperikassista ja siihen on liimailtu lehdestä tekstiosioita. Kuoresta tuli mielestäni liian täysi, eivätkä kaikki asiat sovi yhteen toistensa kanssa, mutta ainakin se on ekologisempi! Melissan kirjeestä taas halusin yksinkertaisemman. 

tiistai 11. lokakuuta 2016

Flowery details

Vietin viime viikonloppuni hyisessä Helsingissä ystävieni tupareitten merkeissä. Otin tietysti kamerankin mukaan, sillä ajattelimme ystäväni kanssa käydä Suomenlinnassa, mutta kovan tuulen vuoksi päätimme perua sen. Siispä kuvailut jäi muutenkin vähäiselle, mutta vielä Onnibussissa tulomatkalla sain ihan hyviä kuvia napattua.


Tietysti pieneen shoppailuunkin olin varautunut. Tällä kertaa pystyin mielestäni hyvin pitämään lompakon nyörit kiinni, sillä shoppailuintoakaan ei oikein ollut. Etsin käsiini Sinellin, mutta tällä kertaa siellä ei tullut sitä tuttua wow-fiilistä. Käytin vain 4€ Sinelliin ja se on miulle kyllä saavutus!
Minua alkoi lähinnä turhauttaa ajatus siitä, että toiseen kaupunkiin mennään aina ostamaan asioita. Kauppojen määrä ja ihmisten vilinä saivat vain mieleni ahdistuneeksi. Aina on ihanaa tulla kotiin joltakin reissulta, mutta nyt oli aivan erityisen ihana saapua omaan kotikaupunkiin kuuden tunnin bussimatkan jälkeen. Helsingin jälkeen huomaa todellakin, miten pieni tämä kaupunki on. 
Ostokset pääsivät kuitenkin heti käyttöön, myös Akateemisesta kirjakaupasta ostetut kirjekuoret. Ja vihdoin muistin kuvata kuoret, ennen osoitteiden kirjoittamista. Miulla on nyt pidempään ollut jo intohimo die cut- kuvioita kohtaan, voisin käyttää pelkästään niitä koristelussani! Täytyykin tehdä inventaariota taas askartelutarvikkeiden kanssa..
Muistan, kun katselin netistä tuollaista arkkia, joka oli täynnä perhosia ja mietin mistä sen saisin. Nyt ihan sattumalta pisti silmääni Sinellissä. Myös uusia merkkejä tilasin viime viikolla. Nuo höyhenmerkit ovat vain niin ihania.



Olen selkeästi päässyt mukaan tähän Mail tagien maailmaan, kun jossain postauksessa sitä ihmettelin, että olenko ymmärtänyt sitä ideaa ollenkaan oikein. Mail tag on hauska tapa kysyä random asioita, joita ei välttämättä kirjeen sisälle saisi hyvin mahdutettua. Lisäksi niiden koristelumahdollisuudet ovat rajattomat! Tässä kaksi mail tagia, jotka menivät Sannin kirjeeseen.