Tietoa blogista

torstai 22. lokakuuta 2015

Pitäisikö jäädä vai lähteä?

Täällä olen jälleen piiitkän tauon jälkeen. En suunnitellut mitään taukoa pitäväni, mutta niin siinä tietenkin kävi, kun opiskelukaupunki vaihtui. En ole kuitenkaan pahoillani tästä, sillä kirjoittelen omaksi ilokseni. 
Elämäni on muuttunut paljon lyhyessä ajassa ja niin monella eri tavalla. Olen oppinut itsestäni senkin, että ehkä minä olenkin seikkailija. En kestä paikallaan jumittamista. Jos en tiedä jotakin elämää mullistavaa tapahtuvan puolen vuoden sisällä tai vuoden päästä, en ymmärrä miksi elän siten kuten elän. 

Juuri viimeisten viikkojen aikana olen pohtinut yhä enemmän tuota kysymystä; en kai jää jumittamaan? Halu haastaa itseään selviytymään ja nauttimaan elämästä kasvaa sisälläni yhä enemmän. En siedä ajatustakaan siitä, että olisin edes sisaruksilleni enää se pieni tyttö. Halu kasvaa ja itsenäistyä on niin suuri.
Olen tällä hetkellä viikon verran käymässä kotonani. Päivät on menneet nopeasti, mutta olen saanut tehdä juuri niitä asioita, joita olen kaivannut. Maalata akryyleilla ja nähdä urakalla ihmisiä, joita ei lyhyinä viikonloppuina ehtisi. 
Minut tunnetaan opistolla jo ahkerana kirjeitten kirjoittajana ja aina tiedetään sanoa, onko posti tullut vai ei. Yksi ihanimpia asioita onkin edelleen se, kun kesken päivän huomaa omaan laatikkoon tulleen kirjeen hyvältä ystävältä. Siksi edelleen pyydänkin ihmisiä ennemmin lähettämään minulle kortin tai kirjeen kuin laittamaan whatsappissa viestiä. Konkreettinen ele siitä, että minua on ajateltu tuntuu aina yhtä hyvältä ja mieleenpainuvalta. 

Tässä kaksi lähtevää kirjettä ja korttia. Vielä on muutama päivä aikaa nauttia lomastani, mutta toisaalta omaan arkeeni paluu ei myöskään tunnu pahalta. Päinvastoin.

1 kommentti:

Thank you for your comment ~ I love my mail