Tietoa blogista

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Kevät ja Liebster Awards

Tänään on maaliskuun ensimmäinen. Ensimmäinen kevätkuukausi. Ja tuntuu, että luontokin tietää sen. Aurinko on paistanut tänään niin häikäisevän kauniisti, että täytyi mennä kuvaamaan, vaikkakin vain takapihalle, sillä tarkoitus oli päästä tämän postaukseen pariin piakkoin!
Kevät on paras vuodenaika monestakin syystä. Kesän ei tarvitse olla paras, sillä se tulee joka tapauksessa jatkoksi keväälle. Ja kesä voi olla pettymyskin, kevät ei koskaan ole. Kevät tuo mukanaan valtavasti uutta energiaa ja motivaatiota kaikkeen, elämä on yhtä hymyä pimeän talven jäljiltä. Aurinko kapuaa yhä ylemmäs taivaalle viikko viikolta ja alkaa lämmittää poskipäitä suloisesti. Luonto puhkeaa kukkaan hiljalleen lumen väistyessä tieltä. 
Sain Liebster Awards- haasteen Melissalta, ja ajattelin tänään vastata siihen. Kuvituskuviksi laitan viimeviikon kirjeitä ja ihania maaliskuisia kuvia. 

Ohjeet tulevat tässä:

1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa. 
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen. 
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa. 
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille. 

Kiitoksia Melissalle oikein paljon tästä haasteesta, en ole tällaista aiemmin tehnyt!  

1. Milloin teit viimeksi jotain uutta? Mitä? Viime lauantaina leivoin mustikkamuffinseja, joiden päälle tuli herkullisen näköinen kreemi. En ollut koskaan aiemmin tehnyt kreemejä, vaikka nyt tajuan, kuinka helppoja ne ovat! 

2. Millainen on lempilomasi? Ulkomailla lämpimässä vietetty kiireetön loma. Muutoin Suomessa sellainen loma, milloin on aikaa tehdä niitä omia lempiasioita, kuten kirjoittaa kirjeitä, maalata, syödä hyvin ja viettää laatuaikaa ystävien ja perheen kanssa. 

3. Nimeä neljä asiaa, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Se, kun tulee kotiin jostain ja huomaa pöydällä tai postilaatikossa kirjeitä ja voi kiireettömästi keittää kahvit ja istuutua lukemaan. Läheiseni tekevät minut onnelliseksi. Erityisesti se, että joku sanoo, että hän kaipaa minua. Se lämmittää sydäntä suuresti ja tekee onnelliseksi! Uskoni Jumalaan tekee minut onnelliseksi olosuhteista riippumatta, ja vaikka koenkin usein olevani ahdistunut maailman asioista, syvällä sisimmässä on rauha ja suuri ilo, siitä mitä Jumala on luvannut meille. Neljänneksi sanon kiireettömät hetket poikaystäväni kanssa, kun istumme sohvalla vierekkäin ja katselemme hyviä sarjoja tai vain juttelemme vuolaasti. Kaikkiin näihin liittyy jotenkin sellainen kiireettömyys ja rauhallisuus, sillä minulla on heikko paineensietokyky ja silloin en tosiaankaan osaa olla kovin onnellinen!

4. Miten kuvailisit blogiasi käyttäen vain kolmea adjektiivia? Laadukas, aito ja omaperäinen.
5. Millainen on täydellinen pizza? Kana-ananas-aurajuusto on aika namia, mutta silti sanoisin, että vegepizza, jossa on erivärisiä paprikoita, punasipulia ja herkkusieniä vie voiton.
6. Mikä postauksistasi blogisissasi on lempparisi? Miksi? Ainakin Se fiilis- postaus, sillä kirjoitin siinä jotakin henkilökohtaista ja aitoa minusta ja kirjeiden kirjoittamisprosessista. Tykkään muutenkin siitä, kun ihmiset avautuvat jostakin itselleen tärkeästä asiasta. Myös Rakas arki, ole minulle suopea on lempparini, sillä tykkään siitä, miten kirjoitin postauksen ja millaisia kuvituskuvia käytin. Palaan muutenkin usein vanhoihin postauksiini ja katson mistä pidän ja missä haluan kehittyä blogini suhteen.

7. Oletko koskaan asunut ulkomailla? Jos et, haluaisitko? En ole koskaan asunut. Onhan se käynyt mielessä pienenä haaveena, mutta en tiedä haluaisinko koskaan toteuttaa sitä. 
8. Onko sinulla onnennumeroa? Ei ole, en ole muutenkaan taikauskoinen, paitsi yhdessä asiassa. Ajattelen aina, että jos on ollut liian paljon hyviä ja onnellisia päiviä, niin niitä täytyy seurata jokin hyvin kamala asia. Tahtoisin päästä tuosta ajattelutavastani pois. Mutta onnennumeroihin en usko.

9. Auringonlasku vai auringonnousu? Olen miettinyt tätä paljon viime aikoina. Luulen, että auringonnousu on ihanempi, sillä sitä seuraa valkeus, auringonlaskua taas seuraa sininen hetki ja pimeys.

10.  Lempikukkasi? Pionit ja orkideat!
11. Onko sulla lempielokuvaa? Jos on, niin mikä? Onhan niitä paljonkin, mistä pidän. Nyt mitä ensimmäisenä mieleen tulee ja joita on tullut katsottua useammin kuin kerran on Spanglish ja Letters to Juliet. Mutta varmasti tulisi mieleen muitakin, jos oikein jäisi miettimään.

Kiitos näistä hauskoista kysymyksistä Melissa! 

Olen nähnyt tätä Liebster Awards -haastetta jo monissa blogeissa ja nähnyt bloggaajia haastettavan siihen, että haastan nyt ne, jotka tätä postausta lukevat! Saat tehdä jos olet jo tehnyt ja ehdottomasti jos et ole vielä tällaista haastetta saanut.

Tässä miun 11 kysymystäni:
1. Mikä bloggaamisessa on parasta ja miksi aloitit sen?
2. Onko sinulla jotakin järjestystä, kenelle alat vastaamaan ensiksi, jos tulleita kirjeitä on paljon?
3. Pidätkö ennemmin valmiista kirjekuorista vai tykkäätkö näpertää ne itse?
4. Mikä on viimeisin asia, josta olet tuntenut kiitollisuutta kuluneen viikon aikana?
5. Oletko ikinä käynyt elokuvissa yksin?
6. Millainen olisi täydellinen päivä, jonka saisit viettää yksin?
7. Jos saisit suunnitella postimerkkiarkin, joka ei olisi omakuvapostimerkki vaan tulisi kaikkien saataville, millainen se olisi?
8. Onko blogisi tällä hetkellä sellainen, millaisesta haaveilitkin vai haluaisitko muuttaa sitä jotenkin?
9. Onko sinulla jotakin ruoka- tai leivontabravuuria, jota teet mielelläsi ja jonka osaat vaikka resepti puuttuisi?
10. Kuka on pitkäaikaisin kirjeystäväsi?
11. Mikä tai mitkä askarteluun/kirjeisiin liittyvät asiat ovat himotuslistallasi juuri nyt?
Jos innostuit tekemään tämän haasteen, laitathan minulle linkkiä kommenttilaatikkoon, jotta pääsen lukemaan vastauksiasi!

2 kommenttia:

  1. Ihania vastauksia! Sain muuten sun kauniin kirjeen tänään, kiitos! Voi olla, että vastaamisessa kestää tällä kertaa hiukan kauemmin kun on niin paljon asioita meneillään samaan aikaan.. Mutta halusin vain kertoa, että olen saanut kirjeesi ja vastaus on työn alla! :D

    VastaaPoista

Thank you for your comment ~ I love my mail