Talvi-alkukevät meni minun osalta jotekin sumussa kävellen, enkä oikein saanut irti mistään ja tuntui, että monet asiat vain ahdistivat. Viime viikkojen aikana olen saanut takaisin sen pienistä asioista iloitsemisen kyvyn ja se tuntuu pitkästä aikaa tosi kivalta. Valon määrä lisääntyy, eikä enää ole vaikeaa nousta kahdeksan aikoja ylös, kun on niin valoisaa.
Olen havainnut kaksi pientä leskenlehteä, tosin mainittakoon, että tuohon havaitsemiseen kului pienoinen tovi, kun poikaystäväni huomasi kukat ensin rinteessä ja miulla meni jonkun aikaa pienen keltaisen kasvin hahmottamiseen ruskean ruohon keskeltä. En tajunnut siinä hetkessä ottaa kuvaa kukista edes kännykällä, joten vein maljakosta kukan ulos ja kuvasin sen!
Saapuneet kirjeet ja niiden muhkean paperimääränsä seasta löytyneet suklaapatukat, teepussit sekä tarrat.
Lumesta paljaat kävelytiet ja siellä sun täällä pilkottavaa vihreää heinää tai kaislaa.
Viime päivinä ulkona on puhaltanut kova tuuli ja ilma on tuntunut kovin syksyiseltä välistä. Silloin takkatulen ääressä on ihana lämmitellä, lukea kirjeitä ja vain nauttia olosta.
Kirjeen kirjoittaminen ajatuksella ja pitkään. Tietenkin pyrin aina siihen, että kirjoitan ajatuksella enkä tykkää kirjoittaa pakon edessä vastausmäärän pienentämiseksi, mutta se kun on odottanut jotakin tiettyä kirjettä paljon ja viimein pääsee purkamaan ajatuksensa.
Toisten kirjeistä ja teksteistä inspiroituminen, tulos tässä.
Valokuvaaminen ja taiteellisuudella leikkiminen. Aina kuvien ei tarvitse olla tarkkoja käsittelyn mallin mukaista. Inspiroidu ja tee säännöistä riippumatonta taidetta.
Joki on viimein auki. Vaikka puissa ei ole vielä lehtiä tai ruoho vihreää, ihastelen vain kaikkea kaunista siinä pelossa, että kohta se kaikki on vain muisto taas, kun kesä on niin lyhyt. Vaikka aloitin kevään hehkuttamisen jo maaliskuun 1. päivänä, tuntuu aina että kesä tulee jotenkin huomaamatta ja yhtäkkiä se onkin jo täällä.
Tää koko postaus on vaan niin piristävä värikkäine kuvineen!! <3
VastaaPoista