Tietoa blogista

maanantai 1. elokuuta 2016

Heinäkuu, minne menit?

Heinäkuu oli ja meni ihanine kesäpäivineen. Postaustahtini on hidastunut ihan siitäkin syystä, että prosessoin vielä mielessäni niin paljon kaikkia muutoksia, mitä minulle on tapahtunut. Tämä kesä on ehdottomasti ollut yksistä parhaista kesistä jo nyt. Olen lähentynyt perheeni kanssa entistä enemmän ja kasvanut persoonana, oppinut tuntemaan itseäni ja lähentynyt Jumalaan. En vaihtaisi mitään pois, vaikka joukossa on ollut myös inhottavia, pelottavia, kivuliaita hetkiä. Vietin syntymäpäiviäni varsin ihanissa tunnelmissa kotikotona, saunalauttailin paljon, kävin Ikeassa ja tutkin lähiympäristöäni pokemonien kanssa. Ne kaikki ovat tuoneet minut tähän hetkeen - hetkeen, joka ei vieläkään avaa minulle tulevaisuutta, haha. Mutta uskon, että se on lähempänä kuin uskallankaan toivoa.
Mielessäni on ollut muutamia postausaiheita, mutta jätän ne nyt vielä hautumaan. Tahdon päästä taas kirjoittamaan enemmän. Ainakin yksi pitkäaikaisista visioistani tämän blogin suhteen on toteutumassa ja olen siitä todella innoissani. 
En ole tottunut kuulemaan ääntä, joka kuuluu siitä, kun postimies tiputtaa kirjeet postiluukusta sisään. Usein vieläkin säpsähdän sitä ääntä. Käykö kenellekään muulle niin? 
Kirjeitäkin olen kirjoitellut ja tullut ostettua alennusmyynneistä paljon kaikkea kivaa.. Oikeastaan tuntuu taas, että taidan hukkua tähän kaikkeen määrään. Etenkin nuo leimasintekstit. Oijoi, rakkautta. 

3 kommenttia:

  1. Mieki saan aina edelleen sydärin kun postit tipahtaa postiluukusta :D :D En tiedä totunko koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, onneksi en siis ole ainoa! Yleensä jos huomaan katsoa kelloa juuri siinä puolen yhdentoista aikaan tai kuuöen käytävästä jo että postimies on ovella, niin en säikähdä, mutta jos säpsähdän siihen täysin ajatuksissa ollessa, niin hui :D

      Poista
  2. Voi kiitos ihana Jenni :) Sinullakin on aina todella inspiroivia kuvia!

    VastaaPoista

Thank you for your comment ~ I love my mail