Tietoa blogista

maanantai 14. marraskuuta 2016

#Outgoinghappymail



Olen kulkenut viime päivät, viime viikon aivan kuin unessa. Aurinko on paistanut kirkkaasti, on tuullut kovasti vasten kasvoja, satanut kauniisti lunta, mutta en ole tuntenut mitään. Rakas ukkini kutsuttiin ajasta ikuisuuteen reilu viikko sitten ja se on jättänyt suuren tyhjyyden tunteen sisimpääni. Viime viikolla askartelusta oli kuitenkin suuri apu, sillä koko ajan teki mieli tehdä jotakin, ettei tarvitsisi vain tuijottaa seinää ajatuksissaan. Kirjoitusosio oli sitten vaikeampi, mutta halusin myös pienentää kasvanutta kirjepinoa.


Uusia kirjekavereitakin olen löytänyt. Niitä on tullut mm. Suomesta, Ruotsista, Espanjasta, Italiasta ja Ranskasta. Instagramin kautta olen löytänyt heistä suurimman osan. Loin myös tunnukset Postcrossing- sivustolle muutama viikko sitten, joten tänään lähti kolme korttiakin eri puolille maailmaa.
Isänpäivää vietimme perjantaina, sillä vanhempani lähtivät sunnuntaina jo kohti Helsinkiä ja tänään kohti Israelia. Sain mielestäni tosi hyvän isänpäivälahjaidean: tilasin Ifolorilta ensi vuoden kalenterin höystettynä itse ottamilla kuvillani. Iskä tykkäsi hyvin paljon. 
Juuri äsken postiluukusta tipahti kirje Melissalta, jota ryhdyn seuraavaksi lukemaan. Jos pilvet väistyisivät tänään, saisimme nauttia upeasta Superkuusta, mutta ei ole tainnut säätiedotus luvata sellaista. Olisi mahtavaa saada kuvia siitä! Tämän postauksen kuvat eivät ole tältä päivältä.

3 kommenttia:

  1. Osanotot ja paljon halauksia sinulle :)

    VastaaPoista
  2. Ollaanpas oltu samanlaisissa ajatuksissa, itekin oon tehny ifolorilla sitä kuvakalenterii. Meinasin jos joululahjaks tilailis semmosii :) haleja <3

    VastaaPoista

Thank you for your comment ~ I love my mail